maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tuijottavaiset

Tour de Sockin kakkosetapille oli ohjeistettu varaamaan kahta lankaa, ja sitten arvuuteltiin onko tulossa kirjoneuletta vai jotain (minulle) kummallisempaa. Tuli kirjoneuletta, siitä tykkään, olen tyytyväinen. Näihin meni hitusen enemmän aikaa kuin ekalla etapilla, mutta niin meni muillakin kisaajilla, koska mun sijoitukseni parani huomattavasti. Olin 12. nopein, mikä tuntuu aikamoiselta saavutukselta. (Aikaero oli tosin yllättävän pieni kun ottaa huomioon miten erilainen malli on kyseessä. Virrat-sukkien kaavion opin ulkoa (=opin näkemään neuleesta mitä tapahtuu seuraavaksi, en mä sentään sitä opi muistamaan mitä rivillä n tapahtuu) melkein ensivilkaisulla, näissä jouduin tuijottamaan ohjetta ihan loppuun saakka).

Far Into The Forest // Metsään
Austermann Step + Hjertegarn Sock 4
2,5 mm

Ohjeen nähdessäni ajattelin ihan ensiksi että onpas kiva lehtikuvio, mutta hyvin pian nuo muuttuivat silmiksi. Etapin teaser-kuvakin tuli paremmin ymmärretyksi, siinä seikkaili Lumikki uhkaavien pimeästä mulkoilevien piirrettysilmien keskellä.

Sukat siis valmistuivat vähän reilussa kahdessa vuorokaudessa, ja pakko on todeta että ihan näin intensiivistä neulontatahtia kädet eivät arvosta. Onneksi etappien välillä voi lepuutella neulontalihaksia, joskin tänäänkin olen saanut sormeni jumiin pitelemällä maalipensseliä tuntitolkulla.




1 kommentti:

  1. Upeat sukat! Itse en kirjoneuleita oikein vielä hallitse mutta täytyisi sekin vielä opetella kunnolla että saisi aikaiseksi jotain tällaista!

    -Lilli-

    VastaaPoista