Tämä vuosi on alkanut kauhean tohinan kanssa: kun yrittää pitkästä aikaa opiskella ahkerasti, lukea pitkiä kirjoja (A Song of Ice and Fire siis) ja lisäksi käydä kahdesti viikossa soittotunnilla sekä päälle kuoro- ja orkesteritreeneissä, ei vuorokaudessa vaan riitä tunnit ihan kaikelle mitä haluaisi tehdä. Varsinkin kun ihminen tarvitsee myös jonkin verran oleilu- ja irkkausaikaa. Tänä vuonna oonkin saanut aikaiseksi peräti sukat Dropsin ohjeella:
Selvisi myöskin miksi kesällä tekemäni TARDIS-sukat ovat armottomasti liian väljät, käyttämäni Sisu-lanka on esim Ravelryn mukaan fingering-paksuista, mutta näitä tehdessä tuntui kyllä astetta paksummalta. Pienijalkaiselle kaverille olivat menossa mutta tämä koon 35-37 silmukkamäärillä tehty sukkapari oli oikein istuva omiinkin jalkoihin. Ehkä jonain ahkerana päivänä puran niistä TARDIS-sukista sukkaosan ja neulon uudestaan vähän vähemmillä silmukoilla.
Vähän olen käsityövajetta yrittänyt paikata kehräämällä pienissä pätkissä esim. telkkaria katsoessa, mutta selvästikään se ei riitä. Tänään nimittäin tein omalla mittapuullani varsin laajan shoppailukierroksen. Ostostelin ensin itselleni valkoista lankaa värjäystarkoituksiin, sekä pääsiäisviemisiksi äidille pari ihanaa Delight-kerää ja kaksipäisen virkkuukoukun. Värejä ostin myös, ja huomisen ohjelmaan varmaankin kuuluu pienet värjäilysessiot. (Piti myös hakea yksi viulunkielisarja ja samalla sain vihdoin hommattua itselleni ääniraudan, miten voikin tuollainen yksinkertainen metallikapistus ilahduttaa kovasti.) Ja koska varsinaisesti haluan värjätä villoja enkä valmista lankaa, pistin tilaukseen puoli kiloa erirotuisia villatopseja. Ne ehkä päätyvät sitten äidille kehrättäviksi (jollen huovuta niitä värjäyksessä piloille), sillä kun on rukki mutta ei juuri pääsyä villakaupoille. Oma tilanne on taas päinvastainen ja värttinöinti tuntuu edistyvän armottoman hitaasti. Pitää vissiin oikeasti aloittaa se rukkirahaston kartuttaminen :)
Virtual World Games Online 2020
2 vuotta sitten